ÄVE-Älykäs Valmistus Ekosysteemissä-TAMK
Description of the granted funding
Tutkimusprojekti liittyy kiinteästi Älykäs valmistus ekosysteemissä (ÄVE) –ekosysteemihankkeeseen. Ekosysteemin tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kyvykkyyttä suunnitella ja valmistaa älykkäitä laitteita, älykkäistä osista, älykkäin menetelmin. Tutkimushankkeen tehtävänä on tukea monitieteisesti ÄVE -yritysekosysteemin kehittymistä ja vahvistumista ja samalla tuottaa uutta tietoa laajemmin hyödynnettäväksi. ÄVE-kokonaisuuden ensivaiheen fokusalueet ovat materiaalit, valmistus ja toimitusketju. Ekosysteemipartnereiden teolliset ympäristöt toimivat hankkeessa innovaatioalustana, jotta kehitys saadaan nopeasti sovellettavan, toimintapohjaisen oppimisen piiriin. Hankkeen tärkeimmät projektitason tavoitteet ovat syvällinen materiaali- ja valmistustekniikan tutkimus, joita aktiivisesti tukee kannattavuuden johtamisen tutkimus sekä tekoälytutkimus. Tavoitteena on pitkäjänteisten tutkimushankkeiden toteuttaminen kone- ja materiaalitekniikan alueella yhdessä yritysten kanssa, ja näin valittujen teknologia-alueiden vahvistaminen kansallisesti. Ja lisäksi hankkeeseen liittyy vahva kansainvälinen yhteistyö. Tavoitteena on myös lisätä alan tutkimuksen ja opetuksen houkuttelevuutta huippututkimukseen pyrkivien tutkimuskohteiden myötä. Tekoälytutkimuksella tuetaan digitaalisen valmistuksen prosesseja ja tutkitaan esimerkiksi tekoälypohjaisella sensoroinnilla uudenlaisten mittausten mahdollistamista. Tavoitteena on näin laajasti soveltaa koneoppimista teollisen valmistuksen prosesseihin ekosysteemivaikutusten maksimoimiseksi. Kannattavuustutkimuksen tavoitteena hankkeessa on tutkia kannattavuuden johtamisen vaikuttavuutta ekosysteemeissä ja digitaalisuuden lisääntymisen myötä muuttuvassa teollisuuden toimintaympäristössä. Hanketta koordinoi Tampereen teknillisen yliopiston (TTY), Teknlogian tutkimuskeskus VTT:n (VTT) ja Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) osaamiskeskittymä – SMACC.
Show moreStarting year
2018
End year
2021
Granted funding
Contact person
Aija Paananen
Funder
Innovaatiorahoituskeskus Business Finland
Funding instrument
Public research networked with companies (incl. Co-Innovation)
Other information
Funding decision number
3644/31/2018
Identified topics
product, ecosystem, circular economy