ADELE ecosystem application. Immune defense and living environment
Description of the granted funding
ADELE-ekosysteemihankkeessa kehitetään ratkaisuja immuunivälitteisten sairauksien ehkäisyyn. Nämä sairaudet lisääntyvät globaalisti, ja taustalla ajatellaan olevan vähentynyt yhteys luontoon ja maatalousympäristöön yhteiskunnan kaupungistuessa. Toistuvaa luontoaltistusta pidetään keskeisenä tapana suojautua näiltä taudeilta. Erityisen tärkeänä pidetään kosketusta metsien ja maatalousalueiden pieneliöyhteisöön. Hanke on jatkoa strategiselle tutkimusavaukselle, jota Tekes rahoitti vuosina 2015-2017. Tähänastiset tulokset ovat johtaneet yrityselämää kiinnostavaan mahdollisuuteen luoda uusi, kansainvälinen liiketoimintasektori. ADELE-ekosysteemihanke tähtää siihen, että päivittäisen luontoaltistuksen saa kuluttajatuotteista. Näihin tuotteisiin on lisätty puolustusjärjestelmän toimintaa säätelevä ja immuunivälitteisiltä taudeilta suojaava ainesosa, eräänlainen maa- ja metsätalouden sivuainevirroista ja kasvualustamateriaaleista tehty metsäkylpy. Nykyisin tällaisen ainesosan sisältäviä tuotteita ei ole tarjolla, ja siksi tekniikka on mahdollista suojata patentein. Tämä mahdollistaa suomalaisen kuluttajatuotesektorin laajentumisen globaaleille markkinoille korkean lisäarvon tuotteilla. Monitieteisen ADELE-ekosysteemihankkeen toteuttavat Helsingin yliopisto ja Tampereen yliopisto. Business Finland rahoittaa hankekokonaisuutta vuosina 2018–2021 kahdella miljoonalla eurolla. Alkuvaiheessa rinnakkaishankkeilla mukana ovat Finlayson, Melli EcoDesign Oy ja Biotus Oy. In kind -tukea tarjoavat Biolan Oy, Delipap Oy, Orion Oyj ja Naava Oy. Biolania ja Biotusta kiinnostaa immunomodulatoristen materiaalien laajamittainen tuotanto. Finlayson, Melli EcoDesign ja Delipap näkevät suuria liiketoimintamahdollisuuksia kuluttajatuotesektorilla ja Orion tuotanto- ja lemmikkieläinpuolella. Naavan kanssa yhteistyössä toteutettavat viherseinäkokeet tähtäävät allergioilta ja autoimmuunisairauksilta suojaavan ominaisuuden tuomiseen työpaikkojen huoneilmaan.
Show moreStarting year
2020
End year
2022
Granted funding
238 300 €
Contact person
Aki Sinkkonen
Funder
Innovaatiorahoituskeskus Business Finland
Funding instrument
Public research networked with companies (incl. Co-Innovation)
Other information
Funding decision number
9204/31/2019
Identified topics
public health, occupational health