Runoilija Kallion kootut
Description of the granted funding
Runoilijanimellä Kallio tunnetun Berghin tuotannosta on aiemmin tiedetty säilyneen ainoastaan kourallinen runoja, kaksi kirjettä ja yksi lehtikirjoitus. Silti hän on nauttinut laajaa arvostusta 1800-luvulta lähtien. Hänen runojaan luetaan yhä ja niitä lauletaan Suomen arvostetuimpien säveltäjien sävellyksinä. Hannu Mäkelän kirjoittamaan elämäkertaan Samuli Kustaa Berg (täyd. p. 2003) on pyritty kokoamaan Berghin koko kirjallinen jäämistö, mutta olemme onnistuneet paikantamaan kirjailijalta useita kiehtovia aineistoja, jotka eivät aiemmin ole olleet lukijoiden ulottuvilla.
Tulevan teoksen tarkoituksena on paitsi esitellä ja pohtia kirjailijan profiilia uusien aineistolöytöjen valossa myös kerätä ja toimittaa Berghin kirjallinen jäämistö nykylukijoiden saataville. Teos sisältää kirjailijan aiemmin tunnetut runot, kirjeet ja lehtikirjoituksen sekä uusina löytöinämme 1) Berghin tekemän suomennoksen roomalaisen Cornelius Nepoksen teoksesta Kuuluisia miehiä, 2) aiemmin tuntemattomia Berghin kirjeitä, 3) kirjailijan Cicero-aiheisen väitöskirjan sekä 4) ainakin yhden lehti-ilmoituksen. Lisäksi teoksessa 5) esitellään ja mahdollisesti osin transkriboidaan Berghin nuottiaineistoa, joka antaa näkymän kirjailijan musiikilliseen mielenmaisemaan, eräänlaiseen runoilijan soundtrackiin.
Tutkimushankkeen keskeisimmät vaiheet ovat aineiston kartoittaminen ja kokoaminen, Berghin elämää ja kirjallista jäämistöä esittelevien osioiden kirjoittaminen sekä Berghin kirjallisen jäämistön toimitustyö. Vuonna 2024 valmistuva teoskäsikirjoitus on määrä julkaista painettuna kirjana vuonna 2025.
Show moreStarting year
2023
Granted funding
Henna Keränen
36 400 €
Funder
Kone Foundation
Call
Other information
Funding decision number
Koneen Säätiö_202201377
Themes
Kirjallisuudentutkimus
Keywords
1800-luvun kirjallisuus, Kallio, Samuel Gustaf Bergh
Identified topics
languages, language policy