Tutkin, miten arjessa intersektionaalisesti syntynyttä traumaa kuvataan nykykirjallisuudessa ja miten traumafiktio voi auttaa lukijoita ymmärtämään myös reaalitodellisuuden yksilöllisiä ja kulttuurisia traumoja. Väitöskirjani artikkeleissa keskityn keskenään limittyvien traumaattisten kokemusten vaikutuksiin aineistoni teosten henkilöhahmoihin ja näiden narratiivisiin identiteetteihin. Aineistoni muodostavat H. Müllerin Atemschaukel, A. Royn The Ministry of Utmost Happiness, T. Westoverin Educated, O. Vuongin On Earth We’re Briefly Gorgeous ja I. Rauman Hävitys. Tapauskertomus. Traumafiktion tutkimus on tälläkin hetkellä valitettavan tärkeää ja ajankohtaista, sillä elämme maailmassa joka tuottaa jatkuvasti uusia traumoja. Traumafiktio voi olla julma muistutus maailman jatkuvista vääryyksistä, mutta myös sen eettinen potentiaali on valtava. Traumaa käsittelevä kirjallisuus ei ota kantaa diagnooseihin tai tarjoa keinoja parantua traumasta, mutta toimii kokeiluina traumaa ympäroivän hiljaisuuden murtamiseksi. Koska trauma on käsitteenä laaja ja monitieteinen, ottaa väitöskirjani osaa myös sen määrittelyyn taiteentutkimuksen kontekstissa. Yhdistämällä kirjallisuudentutkimukseen muilta aloilta lähtöisin olevia käsitteitä haluan rikkoa tieteenalojen välisiä rajoja ja tehdä monitieteistä tutkimusta, joka on silti tiiviisti kiinni kirjallisuudessa ja kulttuuritietoisen taiteentutkimuksen perinteessä. Tavoitteenani on intersektionaalista traumantutkimusta sekä hermeneutiikan perinteeseen nojaavaa kertomuksen tutkimusta yhdistelemällä luoda vahva teoreettinen pohja, josta käsin kaunokirjallisuuden kuvaamaa traumaa voidaan tarkastella sekä kokonaisen teoksen että yksittäisen henkilöhahmon tarinan osana. Kahden tutkimusperinteen yhdistäminen tarjoaa mahdollisuuden tuoda sekä teoriasta että analyysin kohteena olevista romaaneista esiin uusia puolia. Väitöskirjani tuo tutkimukseen intersektionaalisemman tavan lukea traumafiktiota ja analysoida trauman vaikutusta identiteettiin.

2023