Rannikonläheiset, vedenalaiset elinympäristöt sitovat yhtä paljon hiiltä kuin metsät ja ovat siten tehokkaita ilmastonmuutoksen hillitsijöitä. Näitä vedenalaisia, niin kutsuttuja ”sinisen hiilen” elinympäristöjä, erityisesti meriajokasniittyjä, mangrovemetsiä ja vuosivesisoita, onkin tutkittu paljon. Tässä tutkimuksessa on kuitenkin ongelma: se väheksyy mikrofytobentosta, eli pohjalla kasvavia ja yhteyttäviä mikroskooppisia leviä ja syanobakteereja. Mikrofytobentos on tuottoisuutensa vuoksi hyvin tärkeä eliöryhmä. Sitä kasvaa kaikilla matalilla merialueilla, ja ilman mikrofytobentosta meriajokasniityt ja muut ”sinisen hiilen” rannikkoekosysteemit eivät sitoisi hiiltä ja hillitsisi ilmastonmuutosta, vaan kiihdyttäisivät sitä. Koska mikrofytobentosta on tutkittu liian vähän, sen toiminta tunnetaan kuitenkin kovin huonosti. On esimerkiksi selvää, että ilmastonmuutos muuttaa mikrofytobentosyhteisöjen monimuotoisuutta, mutta voiko tämä muutos saada yhteisöt hiilen sitomisen ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen sijaan tuottamaan kasvihuonekaasuja ja kiihdyttämään ilmastonmuutosta? Hankkeeni tavoitteena on selvittää, miten ilmastonmuutos vaikuttaa mikrofytobentoksen monimuotoisuuteen ja miten nämä monimuotoisuuden muutokset vaikuttavat yhteisöjen hiilensidontakykyyn ja kasvihuonekaasupäästöihin. Kolmivuotisessa hankkeessani (i) kerään laajan mikrofytobentosta ja sen hiilen sidontaa koskevan aineiston Suomen etelärannikon matalilta pohjilta, (ii) vertailen mikrofytobentoksen ja planktonin hiilensidontaa ja kasvihuonekaasupäästöjä kokeellisessa, ilmastonmuutosta imitoivassa tutkimuksessa ja (iii) tutkin mikrofytobentoksen ja meriajokkaiden tuottavuutta Hangon saariston meriajokasniityissä. Hankkeeni tuottamilla tuloksilla on suuri merkitys rannikkoekosysteemien toiminnan ymmärtämisessä ja ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Uskon pystyväni osoittamaan, että tähän asti ylenkatsottu mikrofytobentos on yksi keskeisimmistä elinympäristöjen toimintaa ylläpitävistä eliöryhmistä.

2023