Opinnäytetyössäni sovellan figuraalisuuden käsitettä taiteilijoiden liikkuvan kuvan teosten tutkimiseen. Taiteilijoiden liikkuva kuva on yleiskäsite, joka kattaa kokeellisen elokuvan ja videotaiteen alueen. Figuraalisuus on Jean-François Lyotardin ja Gilles Deleuzen käyttämä käsite, jota käytän suomalaisten liikkuvan kuvan taiteilijoiden teosten rakenteiden ja erityispiirteiden avaamiseen. Käsite esiintyy myös kirjallisuudentutkimuksessa mm. Erich Auerbachilla, johon viittaan tutkimuksessani. Väitöskirjatyöni keskustelee erityisesti D.N. Rodowickin ja Nicole Brenezin figuraalisen ja elokuvan suhteeseen avaamien lähestymistapojen kanssa. Se antaa mahdollisuuden tutkia sekä kerronnallisia että ei-kerronnallisia teoksia ennemmin "kestävinä kestoina" ("endurance") kuin kiinteinä kokonaisuuksina. Lisäksi tutkin figuraalisuuden käsitteen kautta havainnoinnin ja tallentamisen pohjalta rakentuvan fiktiivisen maailman rakentamisen (”worldmaking”) prosessia. Lähestymistapa voidaan liittää Gilles Deleuzen aikakuvan ja sitä lähellä olevien käsitteiden uusiin muotoihin ja käyttötarkoituksiin digitaalisten ja analogisten käytäntöjen risteyksessä. Näitä ovat esimerkiksi vähätaide (Gilles Deleuze ja Félix Guattari), haptinen kuva (Laura U. Marks), neurokuva (Patricia Pisters) ja ei-aikakuva (Sergi Sanchez).

2024