Kotiopetuksessa olevien lasten määrä kasvaa Suomessa ja maailmalla, mutta suomalaista tutkimustietoa on niukasti. Keskustelua ohjaavat tunteet ja ennakkoluulot. Kansainvälisestikään ei löydy lapsen näkökulmaan keskittyvää tutkimusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ymmärrystä kotiopetuksessa olevien lasten arjesta. Keskityn tarkastelemaan, miten lapset jäsentävät elämäänsä silloin, kun oppiminen ja koulunkäynti kietoutuvat kodin ja perheen arjen lomaan. Kotiopetusvalinnan syynä on suomalaiskyselyn mukaan usein huoltajien kokemus siitä, ettei koulu ole pystynyt tarjoamaan lapselle riittäviä tukitoimia tai turvallisuutta. Vastakkain ovat huoltajien oikeus päättää lapsensa koulutuksesta ja viranomaisten velvollisuus sosiaalistaa lapsi osaksi yhteiskuntaa, mutta äänen saavat lähinnä aikuiset. On tärkeää tehdä kotiopetuksen ilmiötä näkyväksi mikrotasolla lasten arjen merkitysten näkökulmasta. Tutkimuksessani käytän järjestyksen käsitettä. Tarkastelen, miten kotiopetuksessa olevat lapset järjestävät itseään ja ja elämäänsä ja miten lasten järjestykset limittyvät muiden arjen järjestysten tai jopa yhteiskunnan asettamien järjestysten, kuten perusopetuslain kanssa. Lapset ovat osallisina monissa lapsuuden instituutioissa, joissa on omat järjestyksensä. He osallistuvat heille asetettuihin järjestyksiin, myötäilevät ja kyseenalaistavat niitä sekä luovat omia järjestyksiään. Lasten arjen tutkiminen on kuitenkin haasteellista aikuisten ja lasten erilaisesta sukupolvisesta asemasta ja tiedon tuottamisen tavasta johtuen. Siksi kehitän tutkimuksessani yhteistoiminnallisen valokuvaamisen menetelmää, jossa aineistoa rakennetaan yhdessä kotiopetuksessa olevien lasten kanssa. Mielenkiinto on lasten toiminnassa, mutta menetelmä huomioi myös lasten arkeen kietoutuvat sosiaaliset ja materiaaliset suhteet. Tutkimus sijoittuu näin ollen sosiomateriaaliseen lapsuudentutkimukseen. Se tuo esiin koulujärjestelmää koskevia kipukohtia ja lasten asemaa yhteiskunnassa.

2025