Hirvieläinten yhteiskunnalliset ja metsätaloudelliset vaikutukset alueittain
Starting year
2006
End year
2011
Objectives of the project
Hirvien määrä on kasvanut ja myös yhteiskunnan kannalta hirvien ja hirvieläinten merkitys on lisääntynyt. Eri intressiryhmien tavoitteet hirvitiheyden määrittämisessä ovat kuitenkin olleet ristiriidassa keskenään ja vaihtelevat suurestikin alueittain. Tämän vuoksi paikallistasolla olisi saatava päätöksentekijöiden tueksi tietoa hirvien ja muiden hirvieläinten ekologisista, taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista. Hirvimäärien kasvaessa ja ongelmien kärjistyessä tarve monitieteisempään tarkasteluun on jatkuvasti lisääntynyt. Tässä hankkeessa tarkastellaankin hirvieläimiä sekä hyöty- että haittaeläimenä aina hirven ravinnonkäytöstä maaseudun elinvoimaisuuteen asti. Tutkimuksen osahankkeissa tuotetaan tietoa 1) maiseman rakenteen vaikutuksista hirvituhojen esiintymiseen ja sijoittumiseen sekä hirvikannan tiheyteen ja 2) hirven metsätaloudellisista ja metsäekologisista vaikutuksista sekä 3) hirven yhteiskunnalle tuottamista taloudellisista arvoista ja sosiaalisista asenteista. Osatulosten synteesinä voidaan arvioida hirvieläinten yhteiskunnallinen kantokyky (alueellinen tavoitetiheys), joka muodostuu ekologisten, metsätaloudellisten ja eri intressiryhmien erillisten tavoitteiden kompromissina.
Participants
Responsible organization
Original organization
Finnish Forest Research Institute
Persons
Matala, Juho