2019

Turunen, Riina

Johdanto: Esiteollisissa yhteiskunnissa rahatalous oli vähäistä. Siksi luotolla oli keskeinen merkitys kaikessa taloudellisessa toiminnassa ja kaikissa sosiaalisissa kerrostumissa. Luotolla rahoitettiin sekä liiketoimintaa että yksityiselämän tarpeita. Koska pankkilaitos oli kehittymätön, lainaaminen tapahtui valtaosin yksityishenkilöiden ja yritysten välillä, ja luottoa myönnettiin usein suullisiin lupauksiin tai muihin epämuodollisiin velkasitoumuksiin perustuen.[1] Vaikka epävirallisuus ja epämuodollisuus määrittivät näin ollen suurta osaa lainaamisesta, esiteolliset luottomarkkinat eivät silti olleet yksi yhtenäinen kokonaisuus, kuten esimerkiksi keskieurooppalaisia luottomarkkinoita tutkinut Laurence Fontaine on korostanut. Luoton merkitykset, käyttötavat ja muodot vaihtelivat sosiaali- ja elinkeinoryhmien välillä. Suomessa luottotoiminnan epämuodollisuus pysyi leimaa-antavana piirteenä varsinkin maaseudulla ja alempien yhteiskuntakerrosten piirissä pitkälle 1800-lukua.[3] Varsinkin kaupungeissa ja niihin sijoittuneessa liike-elämässä alettiin kuitenkin omaksua muodollisia luotottamisen ja lainaamisen muotoja jo aikaisemmin.[4] Tämä tarkoitti velkasitoumuksen laatimista kirjallisesti. Kirjallisilla velkasitoumuksilla[5] oli näin ollen keskeinen osa luottotoiminnassa osissa maata ja osissa taloudellisia toimintoja jo ennen virallisen pankkilaitoksen ja muodollisten luottomarkkinoiden laajamittaista syntyä 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. (jatkuu artikkelissa)