undefined

Kuljetuskonttien sisältämien kaasumaisten aineiden aineominaisuudet ja esiintyminen

Year of publication

2015

Authors

Pitkänen, Marja; Kajolinna, Tuula; Wemberg, Antti

Abstract

ämä selvitys on osatehtävä Työsuojelurahaston ja VTT:n rahoittamaan tutkimusprojektiin "Työturvallisuutta vaarantavien kaasujen riskinhallintakeinojen tunnistaminen tavarankuljetuskonteissa". Osatehtävässä tehtiin kirjallisuusselvitys kuljetuskonttien kaasutuksessa käytettävistä ja lastista haihtuvista kemiallisista aineista sekä niiden käsittelyn ja mittaamisen kannalta keskeisistä fysikaalisista ja kemiallisista ominaisuuksista. Raportissa selvitettiin, mitkä aineet aiheuttavat suurimman riskin työntekijöiden turvallisuudelle ja joiden rutiininomainen, säännöllinen analysointi on kiireellisintä työturvallisuuden varmistamiseksi. Aineiden vaarallisuutta tarkasteltiin eri maissa käytettävien työhygieenisten raja-arvojen avulla ja järjestettiin aineet vaarallisuuden mukaan. Aineiden esiintymistiheyden määrittämiseksi kirjallisuudesta koottiin analyysitieto yhteensä 116625 kontista ja/tai kaasumittauksesta. Vaarallisuusjärjestyksen perusteella havaittiin, että on erittäin tärkeää pystyä mittaamaan luotettavasti fosfiinin, klooripikriinin, etyleenidibromidin, formaldehydin, etyleenioksidin, bentseenin, etyleenidikloridin ja metyylibromidin pitoisuudet. Vaarallisuuden, raportoitujen esiintymistiheyksien ja työhygieenisten raja-arvojen ylittymisen vuoksi mitattavien aineiden joukkoon tulisi kuulua myös hiilimonoksidi, heksaklooributadieeni, tolueeni, metyleenikloridi, rikkifluoridi, hiilidioksidi, 1,2-dibromimetaani, klooribentseeni ja etyleenidikloridi-hiilitetrakloridiseos. Vaaran vakavuus tunnetaan työhygieenisten arvojen perusteella, mutta vaaran yleisyyttä ainekohtaisesti ei kirjallisuudessa raportoitujen esiintymistietojen perusteella voida arvioida luotettavasti. Tähän on syynä erot raportointi tavoissa ja käytetyissä mittausmenetelmissä. Tavararyhmittäin olevaa mittaustietoa oli saatavilla vain vähän, joten konttien riskiryhmittely tavararyhmien mukaan ei ollut luotettavaa.
Show more

Organizations and authors

VTT Technical Research Centre of Finland Ltd

Pitkänen Marja

Kajolinna Tuula Orcid -palvelun logo

Publication type

Publication format

Monograph

Audience

Professional

MINEDU's publication type classification code

D4 Published development or research report or study

Publication channel information

Journal

VTT Tutkimusraportti

Publisher

VTT Technical Research Centre of Finland

Volume

VTT-R-03144-15

Open access

Open access in the publisher’s service

Yes

License of the publisher’s version

Other license

Self-archived

No

Other information

Fields of science

Chemical sciences; Mechanical engineering

Keywords

[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]

Language

Finnish

International co-publication

No

Co-publication with a company

No

The publication is included in the Ministry of Education and Culture’s Publication data collection

Yes