2004

Liukkonen, Kirsi-Helena; Kauppinen, Sanna; Karppinen, Sirpa; Karhunen, Leila; Autio, Karin; Lähteenmäki, Liisa

Lihavuudesta on tulossa maailmanlaajuisesti yhä merkittävämpi terveysongelma. Se lisää monien kroonisten sairauksien (mm. tyypin 2 diabetes, verenpainetauti) esiintyvyyttä ja siten myös terveydenhuollon kustannuksia. Kehon painoon vaikuttavat niin geneettiset, ympäristö- kuin psykososiaaliset tekijät. Viime kädessä lihominen johtuu liiallisesta energiansaannista verrattuna energiankulutukseen. Runsasenergisen ruoan helppo saatavuus ja vähäinen fyysinen aktiivisuus ovat merkittävimpiä lihavuuden syntyä edistäviä tekijöitä. Ravinnonottoa ja energia-aineenvaihduntaa säädellään sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Lyhyen aikavälin säätely tarkoittaa aterian aikana ja ateriasta toiseen tapahtuvaa säätelyä. Pitkän aikavälin säätely puolestaan pyrkii säilyttämään elimistön energiatasapainon pitkällä tähtäimellä samana. Lyhyen ja pitkän aikavälin säätelymekanismit ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Syömisen lyhytaikaisessa säätelyssä nälän ja kylläisyyden tuntemusten kehittymiseen vaikuttavat suun ja nielun alueen maku- ja tuntoaistimuksiin liittyvät viestit, mahalaukun täyttyminen, ruoan komponenttien tulo ohutsuoleen ja maksan aineenvaihdunnassa tapahtuvat muutokset. Myös ulkoiset tekijät vaikuttavat; muun muassa sosiaalinen tilanne, kognitiiviset tekijät ja syömiseen liittyvät ympäristön vihjeet voivat ohjata syödyn ruoan määrää. Leptiiniä ja insuliinia pidetään elimistössä tärkeimpinä pitkäaikaisen ravinnonoton säätelijöinä. Niiden pitoisuus elimistössä on suorassa suhteessa rasvakudoksen määrään, ja ne vaikuttavat syömistä vähentävästi. Positiivisessa energiatasapainotilassa eli energiansaannin ollessa suurempaa kuin sen kulutus leptiinin ja insuliinin valmistus lisääntyy, minkä seurauksena keskushermostossa vaikuttavien, syömistä vähentävien peptidien valmistus lisääntyy ja syömistä lisäävien vastaavasti vähentyy. Negatiivisessa energiatasapainotilassa tilanne on päinvastainen. Elintarvikkeen aikaansaamaa kylläisyyden tuntemusta arvioidaan yleensä kyselytutkimuksena ennen ja jälkeen testielintarvikkeen nauttimisen. Useimmiten käytetään jana-asteikkoa, jonka päihin on kiinnitetty ääripääkuvaukset (esim. erittäin kylläinen - ei lainkaan kylläinen). Myös testielintarvikkeen jälkeen nautittua ruokamäärää (energiansaanti) käytetään elintarvikkeen aikaansaaman kylläisyyden arvioimiseen. Kylläisyyden tuntemuksen mittaamisessa käytettävät menetelmät vaativat vielä lisää tutkimusta. Kehitystyötä tarvitaan muun muassa mittausmenetelmien luotettavuuden, toistettavuuden ja herkkyyden varmentamiseksi. Elintarvikkeen energiatiheydellä, kJ (kcal)/g elintarviketta, on keskeinen merkitys energiansaannin säätelyssä. Lyhytaikaisissa tutkimuksissa alhaisen energiantiheyden omaavan ruoan on osoitettu lisäävän kylläisyyttä, vähentävän näläntuntemusta ja pienentävän energiansaantia verrattuna korkean energiatiheyden omaavaan ruokaan. Pitkäaikaisissa tutkimuksissa energiatiheydeltään alhaisen ruoan on osoitettu edistävän painonpudotusta. Energiaravintoaineista rasvalla on kaksinkertainen energiatiheys hiilihydraatteihin tai proteiineihin verrattuna. Energiaravintoainekoostumuksen ohella energiatiheyteen vaikuttavat veden, ilman, ravintokuidun ja makeutusaineiden määrät. Energiaravintoaineista rasva pitää huonoiten kylläisyyttä, proteiini parhaiten hiilihydraattien sijoittuessa näiden kahden väliin. Kaikissa tutkimuksissa tätä järjestystä ei ole kuitenkaan pystytty osoittamaan. Myös elintarvikkeen matala glykeeminen indeksi (GI) on liitetty lisääntyneeseen kylläisyyteen ja hitaampaan nälän ilmaantumiseen. Tutkimustulokset eivät kuitenkaan ole täysin yksiselitteisiä GI:n merkityksestä kylläisyyden ja painon säätelyssä ja lisää tutkimuksia tarvitaan. Ravintokuidun määrän lisäämisen ruokavaliossa on useissa tutkimuksissa osoitettu laskevan energiansaantia ja painoa. Energiaravintoaineiden lisäksi ruoka voi