undefined

VTT:n yhteiskunnalliset vaikutukset

Year of publication

2002

Authors

Kutinlahti, Pirjo; Hyytinen, Kirsi

Abstract

Tässä julkaisussa analysoidaan VTT:n yhteiskunnallisia vaikutuksia ja valtion budjettirahoituksen merkitystä VTT:n toiminnalle. Yhteiskunnallisilla vaikutuksilla tarkoitetaan tutkimus- ja kehitystoiminnan vaikutuksia ympäristöön, terveyteen, hyvinvointiin, elämänlaatuun, päätöksentekoon ja julkisiin palveluihin. Selvitys perustuu keväällä 2002 tehtyihin ministeriöiden, VTT:n julkisten asiakkaiden, elinkeinoelämän edustajien ja VTT:n henkilökunnan haastatteluihin sekä VTT:n Teknologian tutkimuksen aikaisempiin tutkimuksiin. VTT tukee ja edistää yhteiskunnallisia tavoitteita ja päämääriä usealla tavalla. Näistä yleisimpiä vaikuttamiskeinoja ovat tutkimus- ja kehittämistyö sekä asiantuntijatehtävät. VTT:n asiantuntijatehtäviä ovat esimerkiksi testaus- ja analyysipalvelut, sertifiointipalvelut, valvontatehtävät, osallistuminen kotimaiseen ja kansainväliseen strategiatyöhön, päätöksentekoon ja lainvalmisteluun, kouluttaminen ja tiedon siirto sekä osallistuminen normi- ja standardointityöhön ja lausuntojen antaminen. Tutkimus- ja kehittämistyön kautta VTT on tukenut elinkeinoelämän ja suomalaisten yritysten kilpailukykyä sekä julkisen sektorin kehitystä ja sitä kautta edistänyt talouden kasvua ja yhteiskunnan hyvinvointia. Teknologian edelläkävijänä VTT on ennen kaikkea nopeuttanut teknologian kehittymistä Suomessa, auttanut yrityksiä pääsemään teknologisen kehityksen kärkeen ja tukenut kansainvälistä verkottumista. Myös uusien tutkimusavausten tekemisessä ja teknologian siirrossa VTT:n rooli on ollut merkittävä. Välitöntä yhteiskunnallista hyötyä VTT on tuottanut kohdentamalla tutkimushankkeita yhteiskunnallisesti tärkeisiin kohteisiin. Merkittäviä tuloksia se on saanut aikaan muun muassa yhdyskuntatekniikassa, liikenteen ja teollisen toiminnan turvallisuuden parantamisessa, energiataloudessa ja ympäristöä säästävien materiaalien ja prosessien kehittämisessä. VTT:n vahvuus teknologian kehittämisessä perustuu laaja-alaiseen, monipuoliseen, ammattimaiseen ja käytännönläheiseen osaamiseen. Yritysten yhteistyökumppanina VTT:n heikkoudeksi nähdään se, että siltä puuttuu liike-elämän ja markkinoiden tuntemusta ja kykyä paneutua liike-elämän tarpeisiin. Asiantuntijatehtävien kautta VTT on tukenut esimerkiksi ilmasto-, energia- ja merenkulun sekä geenitekniikkaan liittyvää päätöksentekoa ja lainvalmistelua. VTT:n panos uusien energiavaihtoehtoihin liittyvien hyötyjen, riskien ja mahdollisuuksien esiintuomisessa tunnustetaan yleisesti. Asiantuntijaorganisaationa VTT:tä arvostetaan erityisesti puolueettomuudesta ja riippumattomuudesta. Monilla aloilla VTT:llä ei ole tosiasiallista kilpailijaa eikä niillä ole korvaavaa osaamista. VTT:n yhteiskunnallista vaikuttamista on uuden liiketoiminnan kehittäminen olemassa olevissa yrityksissä. VTT tukee myös uusien tutkimuslähtöisten yritysten perustamista ja alueiden kehitystä. VTT:n oma aloitteellisuus näiden asioiden edistämisessä on sidosryhmähaastateltavien mukaan ollut vähäinen. Sidosryhmät näkevät kuitenkin näiden asioiden edistämisen tarpeellisena yhteiskunnallisen hyödyn kannalta. Budjettirahoituksen kohdentaminen pitkäjänteiseen, strategiseen tutkimukseen nähdään pääasiallisesti myönteisenä linjauksena. Sillä varmistetaan myös henkilöstön osaamisen jatkuva kehittäminen. Sen sijaan resurssien vähentämisen asiantuntijatehtävistä nähtiin heikentävän VTT:n yhteiskunnallista vaikuttavuutta puolueettomana ja riippumattomana asiantuntijaorganisaationa. Keskeisimpiä haasteita VTT:n yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäämiseksi ovat pk-yritysten innovaatiotoiminnan tukeminen, osallistuminen alueiden innovaatiotoiminnan kehittämiseen ja teknologisten innovaatioiden kehittäminen tulevaisuuden yhteiskunnallisiin tarpeisiin. VTT:ltä toivotaan myös aktiivista osallistumista kansalaiskeskusteluun ja tutkimustiedon tehokkaampaa levittämistä.
Show more

Organizations and authors

VTT Technical Research Centre of Finland Ltd

Hyytinen Kirsi Orcid -palvelun logo

Kutinlahti Pirjo

Publication type

Publication format

Monograph

Audience

Professional

MINEDU's publication type classification code

D4 Published development or research report or study

Publication channel information

Journal/Series

VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes

Publisher

VTT Technical Research Centre of Finland

Issue

2176

Open access

Open access in the publisher’s service

Yes

Open access of publication channel

Partially open publication channel

License of the publisher’s version

Other license

Self-archived

No

Other information

Keywords

[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]

Language

Finnish

International co-publication

No

Co-publication with a company

No

The publication is included in the Ministry of Education and Culture’s Publication data collection

No