undefined

SIHTI 2: Energia- ja ympäristöteknologia. Tutkimusohjelman vuosikirja 1995: Projektiesittelyt

Year of publication

1997

Authors

Korhonen, Maija; Thun, Rabbe

Abstract

SIHTI 2 -tutkimusohjelmassa tutkitaan monipuolisesti eri energiantuotantomuodoista aiheutuvia haittavaikutuksia, niiden rajoittamismahdollisuuksia sekä niistä yrityksille ja yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Energiantuotannon haittavaikutuksia koskevan arviointityön perusedellytyksiä ovat luotettavat tietokannat maamme energiantuotannosta, käytetyistä polttoaineista ja kattilakannasta sekä eri tuotantomuotojen aiheuttamista päästöistä. Näiden luominen onkin ollut yksi SIHTI-ohjelman tärkeimmistä osatavoitteista. Hyvin keskeisessä asemassa ovat myös ympäristöpäätöksentekoon ja arvottamiseen tarvittavien menetelmien ja työkalujen kehittäminen sekä niiden käyttökelpoisuuden ja luotettavuuden testaaminen. Päästöjen mittaus on ongelmakenttä, jossa joudutaan jatkuvasti uusien haasteiden eteen. Uudet, tiukkenevat ilmanpäästönormit sekä uusien poltto- ja puhdistustekniikoiden kehittäminen ovat luoneet tarpeen mitata etenkin pienhiukkasten käyttäytymistä eri prosessitilanteissa. SIHTI 2 -ohjelman hiukkastutkimuksen lähin tavoite onkin kehittää savukaasuille soveltuva, reaaliaikainen kokojakauman mittausmenetelmä. Ohjelmassa keskitytään myös uusien vaikeasti mitattavien kaasumaisten komponenttien havainnointiin sekä jatkuvatoimisten mittauslaitteiden suunnitteluun ja rakentamiseen. Energiantuotannon ja siihen liittyvien ympäristökysymysten ohella SIHTI 2 -ohjelman kohdealueena ovat myös metsäteollisuuden ympäristökysymyk-set. Yhteisiä tavoitteita molemmille kohdealueille ovat haitallisten aineiden päästöjen vähentäminen, raaka-aineiden kierrätys sekä jätteiden määrän rajoittaminen ja hyötykäyttö. SIHTI 2 -ohjelmassa tehdään toisiaan tukevia tutkimus- ja kehityshankkeita useampia eri tieteiden ja teknologioiden aloja edustavissa yliopistoissa, tut-kimusorganisaatioissa ja yrityksissä ja monessa hankkeessa myös läheisessä yhteistyössä. Vuonna 1995 ohjelma koostui 28 tutkimuslaitoshankkeesta ja 22 yrityshankkeesta. Näissä hankkeissa saatuja tuloksia esitellään julkaisussa. Osa tutkimushankkeista oli edelliseltä vuodelta jatkuvia ja osa uusia, jotka jatkuvat vielä vuonna 1996.
Show more

Publication type

Publication format

Editorial work

Parent publication type

Conference

Audience

Scientific

Peer-reviewed

Peer-Reviewed

MINEDU's publication type classification code

C2 Edited book, conference proceedings or special issue of a journal

Publication channel information

Journal

VTT Symposium

Conference

SIHTI 2: Energia- ja ympäristöteknologia: Tutkimusohjelman vuosikirja 1995, Projektiesittelyt<br/>

Publisher

VTT Technical Research Centre of Finland

Issue

169

Open access

Open access in the publisher’s service

No

License of the publisher’s version

Other license

Self-archived

No

Other information

Keywords

[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]

Language

Finnish

International co-publication

No

Co-publication with a company

No

The publication is included in the Ministry of Education and Culture’s Publication data collection

No