undefined

SIHTI 2: Energia- ja ympäristöteknologia. Tutkimusohjelman vuosikirja 1996: Projektiesittelyt

Year of publication

1997

Authors

Korhonen, Maija; Rabbe, Thun

Abstract

Kestävän kehityksen ja luonnon ekosysteemien säilymisen kannalta vähäpäästöinen energiantuotanto ja siihen liittyvät teknologiat ovat avainasemassa. Suomessa kehitetty osaaminen onkin tällä hetkellä hyvin arvostettua, ja useissa tekniikan sovelluksissa Suomi on aivan maailman kärjessä. Maineemme antaa meille poikkeuksellisen hyvän aseman laadukkaan ja ympäristöystävällisen teknologian käyttöönoton edistämiseen ja sen puolesta puhumiseen erilaisissa yhteyksissä. Samalla arvostuksemme velvoittaa meitä entistä aktiivisemmin osallistumaan globaaliseen ilmastonsuojelukeskusteluun ja myös vaikuttamaan siihen liittyvään päätöksentekoon. SIHTI 2 -ohjelma on pyrkinyt määrätietoisesti tukemaan kokonaisvaltaisen ympäristöhallintaan liittyvän osaamisen kehittämistä Suomessa. Vuonna 1996 tämä noin kolmen miljoonan markan tutkimuskokonaisuus kattoi poikkeuksellisen laajan alueen kasvihuonekaasujen kehitystä kuvaavien indi-kaattoreiden, sekä energia- ja ympäristöverojen vaikutusten analysoinnista erilaisten ympäristölaskennan päätöksenteon apuvälineiden kokeiluun ja kehittämiseen. Tärkeän osan muodostivat koko maan kattavan energiatuotannon elinkaaritietokannan rakentaminen sekä erilaisten arvottamismenetelmien käyttö yrityksen päätöksenteossa. Savukaasujen puhdistustekniikka on tutkimuskokonaisuus, jonka ympärille on kehittynyt kansainvälisestikin tunnustettu osaamiskeskus. Suurin osa hankkeista koskee pienhiukkasten erottamista ja terveysvaikutuksia. Pienhiukkasten päästölähteitä on kartoitettu, koostumuksia ja kokojakaumia mitattu ja keinoja vaikuttaa pesureitten ja sähkösuodattimien erotustehokkuuteen tutkittu. Tutkimukset käsittävät teoreettisia mallinnuslaskelmia, laboratoriomitan laiteteknistä kehitystyötä ja täyden mitan koetoimintaa. Ensimmäisiä tuloksia on jo voitu hyödyntää kaupallisesti. Myös kaasumaisten komponenttien, erityisesti typenoksidien ja rikkiyhdisteiden, vähentämistekniikoita on tutkittu. Energiantuotannon ja metsäteollisuuden kiinteiden jätteiden vähentäminen ja hyödyntäminen on tärkeä osa-alue. Kaasu- ja nestemäisten päästöjen suhteen teknologian taso on Suomessa kansainvälisesti katsottunakin hyvin korkea. Sen sijaan kiinteiden jätteiden mahdollinen hyötykäyttö ja jätteiden käsittelyn aiheuttaman ympäristökuormituksen pienentäminen ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Kiristyvät normit sekä kasvavat maksut ja kustannukset jätteiden sijoittamiselle kaatopaikoille pakottavat laitoksia etsimään vaihtoehtoisia prosessiteknisiä ratkaisuja kasvaville jätemäärilleen. SIHTI 2 -ohjelma on myös ottanut vastaan tämän haasteen.
Show more

Publication type

Publication format

Editorial work

Parent publication type

Conference

Audience

Scientific

Peer-reviewed

Peer-Reviewed

MINEDU's publication type classification code

C2 Edited book, conference proceedings or special issue of a journal

Publication channel information

Journal

VTT Symposium

Conference

SIHTI 2: Energia- ja ympäristöteknologia: Tutkimusohjelman vuosikirja 1996<br/>

Publisher

VTT Technical Research Centre of Finland

Issue

170

Open access

Open access in the publisher’s service

No

License of the publisher’s version

Other license

Self-archived

No

Other information

Keywords

[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]

Language

Finnish

International co-publication

No

Co-publication with a company

No

The publication is included in the Ministry of Education and Culture’s Publication data collection

No