undefined

Konehuoneen sammutus- ja palonilmaisujärjestelmät

Year of publication

1996

Authors

Tuomisaari, Maarit

Abstract

Tutkimus on osa laajempaa tutkimuskokonaisuutta, jossa tarkastellaan laivan konehuoneen paloturvallisuutta monista eri näkökulmista. Konehuonepalojen torjunnan päätavoitteiksi on tutkimuksessa asetettu syttymisen estäminen, aikainen ja tehokas havaitseminen ja sammutus sekä alueellinen rajoittaminen. Tässä osaprojektissa arvioidaan konehuoneisiin soveltuvia kiinteitä palonilmaisu ja sammutusjärjestelmiä. Laivan konehuoneen palonilmaisu- ja sammutusjärjestelmien vähimmäisvaatimukset on esitetty kansainvälisessä SOLAS-sopimuksessa. Käytännössä vähimmäisvaatimusten täyttäminen ei riitä takaamaan konehuoneen paloturvallisuutta, ja turvallisuustasoa tulisi nostaa joko lisäämällä palontorjuntakalustoa tai käyttämällä teknisesti kehittyneempiä ratkaisuja. Palonilmaisintekniikan kehitys on viime vuosina painottunut signaalinkäsittelyyn, jonka avulla palonilmaisusta on tehty entistä luotettavampaa: vaikka ilmaisin on herkkä, se ei ole altis erheellisille ilmoituksille. Ilmaisu perustuu kuitenkin edelleen lähes aina lämmön, savun tai liekin havaitsemiseen. Vaihtoehtoisena ilmaisintyyppinä markkinoille ovat tulleet erilaiset kaasuilmaisimet. Sammutusmenetelmien tutkimus ja kehitys on tällä vuosikymmenellä ollut erittäin laaja-alaista pääasiassa siksi, että lähes kaikki halonisammutusjärjestelmät tulee lähitulevaisuudessa korvata jollakin muulla järjestelmällä. Markkinoille on tullut ja jatkuvasti tulee täysin uusia sammutusaineita ja sammutusmenetelmiä. Uusista sammutusteknisistä ratkaisuista on muodostunut merkittäviä tutkimus- ja tuotekehityskohteita.
Show more

Organizations and authors

Publication type

Publication format

Monograph

Audience

Professional

MINEDU's publication type classification code

D4 Published development or research report or study

Publication channel information

Journal/Series

VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes

Publisher

VTT Technical Research Centre of Finland

Open access

Open access in the publisher’s service

Yes

Open access of publication channel

Partially open publication channel

License of the publisher’s version

Other license

Self-archived

No

Other information

Fields of science

Civil and construction engineering

Keywords

[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]

Language

Finnish

International co-publication

No

Co-publication with a company

No

The publication is included in the Ministry of Education and Culture’s Publication data collection

No