undefined

SIHTI 2: Energia- ja ympäristöteknologia: Tutkimusohjelman vuosikirja 1993: Projektiesittelyt

Year of publication

1994

Authors

Korhonen, Maija; Saviharju, Kari

Abstract

Kauppa- ja teollisuusministeriön energia- ja ympäristöteknologian tutkimusohjelmassa SIHTI 2 keskitytään alueille, jotka ovat Suomelle elintärkeitä tai joilla voidaan tehdä uraauurtavaa tutkimusta. Tuotekehityksen edistäminen ympäristöteknologiaa valmistavassa teollisuudessa tuottaa ratkaisuja energiasektorin päästöjen vähentämiseen. Se myös varmistaa Suomen osuuden kasvamisen maailmanmarkkinoilla, esimerkiksi Suomen lähialueilla. Ohjelman lähtökohtana on eri tieteenalojen tulosten yhdistäminen ja tutkimustyön niveltäminen ympäristöön. Tavoitteina ovat haitallisten aineiden päästöjen vähentäminen, raaka-aineiden kierrätys sekä jätteiden määrän rajoittaminen ja hyötykäyttö. Lisäksi tavoitteena on tuottaa perustietoa ympäristönsuojeluteknologian vaikutuksista myös muiden kauppa- ja teollisuusministeriön rahoittamien tutkimusohjelmien käyttöön. Kansainvälisesti vertailukelpoisten tutkimus-, seuranta- ja mittausmenetelmien kehittämisen takaa laaja kansainvälinen yhteistyö. Vuosina 1993 - 1998 toteutettava tutkimusohjelma on jatkoa aiemmalle SIHTI-ohjelmalle. Uusia tutkimusalueita ovat teollisuustoimialueiden energiaan liittyvät ympäristöongelmat sekä elinkaaritietouden ja -analyysien järjestelmällinen kehittäminen. Symposiumjulkaisu on ohjelman vuoden 1993 vuosikirja. Siinä esitetään lyhyesti ohjelmaan kuuluvien tutkimusprojektien projektiselostukset yritystietoineen lisätietojen saamiseksi.
Show more

Publication type

Publication format

Editorial work

Parent publication type

Conference

Audience

Scientific

Peer-reviewed

Peer-Reviewed

MINEDU's publication type classification code

C2 Edited book, conference proceedings or special issue of a journal

Publication channel information

Journal

VTT Symposium

Conference

SIHTI 2: Energia- ja ympäristöteknologia: Tutkimusohjelman vuosikirja 1993: Projektiesittelyt

Publisher

VTT Technical Research Centre of Finland

Issue

143

Open access

Open access in the publisher’s service

No

License of the publisher’s version

Other license

Self-archived

No

Other information

Keywords

[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]

Language

Finnish

International co-publication

No

Co-publication with a company

No

The publication is included in the Ministry of Education and Culture’s Publication data collection

No