Mixed Reality Forest

Description of the granted funding

Suomalaisen metsävaratiedon laatu on maailman parasta, kuitenkin metsänkorjuseeen ja metsäsuunnitteluun liittyy vielä paljon epäjohdonmukaisuutta ja toiminnan rajoitteita. Jotta tietoaineistot saataisiin käyttötarkoituksenmukaiseen muotoon, monivaiheinen kokonaisprosessi edellyttää eri tekniikoiden hyödyntämistä ja yhdistämistä yhtenäiseksi huipputeknologiseksi työkaluksi. Käytännössä, olemassa oleva metsävaratieto tulisi koota metsäkoneenkuljettajaa opastavaan järjestelmään ja lisätä siihen tarkka malli puuston tilarakenteesta ja maaston ominaisuuksista. Näin voidaan tehostaa merkittävästi koneellista puunkorjuuta. Samalla saadaan varmuus siitä, että korjuun toimenpide toteutuu suunnitelman mukaisesti ja metsänomistajan toiveet tulee huomioitua. Kokonaisuus tukee globaalisti myös metsien käytön kestävää kehitystä. Tämän hankkeen tavoitteena on yhteistyöyritysten kanssa luoda toimintaprosessi, johon kuuluu olemassa olevien digitaalisten aineistojen hyödyntäminen, lisäaineistojen keruu, aineistojen jalostaminen ja yhdistäminen, aineistojen pelkistäminen tarkoituksenmukaisesti, aineistojen muuntaminen visualisoituun muotoon paikalliseen- ja verkkoympäristöön sekä luoda edellytykset verkkoympäristössä tapahtuvalle toiminnalle ja verkkoympäristöstä siirretyn aineiston näyttäminen paikallisesti eri päätelaitteilla. Yhteistyöverkoston ja toimintaprosessin avulla luodaan pohja työkalun kehittämiselle co-innovation vaiheessa. Lopputuloksesta saatua työkalua ja siihen liittyvää tietotaitoa voidaan hyödyntää myös uusina palveluina sekä metsäkoneyrittäjille että metsänomistajille kansainvälisesti.
Show more

Starting year

2018

Granted funding

17 000 €

Contact person

Pasi Raumonen

Funder

Innovaatiorahoituskeskus Business Finland

Funding instrument

Co-Creation

Other information

Funding decision number

1496/31/2018

Identified topics

forest, forestry