Liberaalidemokratioissa on kaksi tahoa, jotka saavat lainvaltaisesti käskeä kansalaisia. Ensimmäinen näistä on valtio ja sen instituutiot, jotka saavat oikeutuksen toiminnalleen demokraattisista käytänteistä, kuten vaaleista. Toinen taho ovat työnantajat. Vaikka työntekijöillä on usein mahdollisuus vaikuttaa työpaikkansa asioihin, on heillä hyvin harvoin mahdollisuuksia haastaa työnantajaa edustavien managerien komentoja, saatikka kontrolloida työtään joko autonomisesti itse tai demokraattisesti kollegoidensa kanssa. Jos hyväksymme demokratian oikeudenmukaiseksi hallinnon muodoksi valtioissa, tulee se hyväksyä päteväksi myös työelämässä. Väitökseni tuo uudelleen pinnalle Suomessa marginaaliin painunutta työpaikkademokratia tutkimusta ja selventää aiheesta käytävää yhteiskunnallista keskustelua. Tutkin väitöksessäni työn demokratisoinnin ehtoja ja esteitä uustasavaltalaista (engl. neorepublican) poliittista filosofiaa teoreettisena kehyksenä käyttäen. Teorian tarjoamassa vahvassa normatiivisessa konktekstissa on syntynyt viime vuosikymmennen aikana rikas ja hedelmällinen keskustelu työpaikkademokratiasta. Väitökseni osallistuu tähän keskusteluun neljällä artikkelilla sen tiedollisia aukkoja täyttäen. Väitöksellä on kaksi päätavoitetta: 1) Typologisoida työpaikkademokratian muotoja. Jos työ halutaan demokratisoida, on syytä selventää, mihin pyritään. 2) Tutkia työn demokratisisoinnin instituutionaalisia esteitä ja kääntäen sitä mahdollistavia tekijöitä. Lait, rahoitusmarkkinat sekä totunnainen työkulttuuri ovat tällä hetkellä työn demokratisointia estäviä, mutta tietyin muutoksin myös mahdollistavia instituutioita. Väitös edustaa metodillisesti soveltavaa poliittista filosofiaa. Työpaikkademokratian tutkiminen on luonteeltaan välttämättä ilmiölähtöistä, ja näin ollen tieteidenvälistä. Tutkimuksessa yhdistyvät työpaikkademokratiaa koskevien filosofisten että poliittisten argumenttien tarkastelu, kriittinen yhteiskuntafilosofia sekä taloushistoriallinen aineisto.

2023