undefined

Taistelijan fyysinen toimintakyky 2020 : tieteellinen katsaus

Year of publication

2021

Authors

Kyröläinen, Heikki; Pihlainen, Kai; Santtila, Matti; Torpo, Lasse

Abstract

Teknologian ja sodan kehittymisen seurauksena taistelukenttä on teknistyessään muuttunut yhä vaativammaksi ja nopeatempoisemmaksi niin taistelijoiden kuin joukon johtajien kannalta. Sotilaat joutuvat työskentelemään vaihtelevissa ja vaikeasti ennustettavissa toimintaympäristössä, jotka sisältävät useita erilaisia fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia ja eettisiä kuormitustekijöitä. Vaikka kaikkiin kuormitustekijöihin ei pystytä valmistautumaan, fyysisen toimintakyvyn kehittämisellä voidaan vähentää suhteellista kuormitustasoa matalatehoisissa pitkäkestoisissa aktiviteeteissa, kuten jalkamarssi sekä toisaalta nopeuttaa palautumista lyhytkestoisista kuormituspiikeistä, esimerkiksi taistelutilanteissa. Fyysisen toimintakyvyn yhteydestä psyykkiseen toimintakykyyn, esimerkiksi kognitiiviseen toimintaan, on myös tieteellistä näyttöä. Sotilaan fyysistä toimintakykyä on tutkittu laajasti muiden asevoimien toimesta jo vuosikymmenien ajan. Puolustusvoimissa julkaistiin vuonna 2003 alaan liittyvän kansainvälisen tutkimustiedon katsaus ”Taistelija 2005”, jossa lisäksi luotiin suuntaviivoja tulevaisuuden tutkimustoiminnalle Puolustusvoimissa. Tämän julkaisun tarkoituksena oli koota yksiin kansiin Taistelija 2005 -raportin jatkona pääsääntöisesti Puolustusvoimissa toimeenpantu fyysiseen toimintakykyyn liittyvä tutkimustieto 2000-luvun alusta nykypäivään asti. Julkaisussa esitetyt artikkelit sisältävät tutkimustietoa muun muassa tuhansien lapsen ja nuoren sekä asevelvollisten toimintakyvystä ja sen muutoksista viimeisimpien vuosikymmenien aikana. Tutkimukset on toteutettu eettisten periaatteiden mukaisesti. Niiden toteutukseen on saatu lupa tutkimuseettisiltä neuvostoilta sekä tutkimusaineiston omistajilta. Tutkimuksissa on käytetty tieteellisesti valideja ja kansainvälisen tutkimusalan yleisesti hyväksymiä mittaus- ja analysointimenetelmiä. Tutkimustulokset on kuvattu artikkeleittain elinkaariajattelun mukaisesti lapsista ja nuorista varusmiehiin, reserviläisiin ja palkattuun henkilökuntaan. Artikkeleissa fyysistä toimintakykyä tarkastellaan puolustushaarojen ja ympäristökuormitustekijöiden sekä niiltä suojaavien tekijöiden näkökulmista. Poikkitieteisyyttä edustavat erityisesti julkaisun lopussa esitetyt artikkelit fyysisten, psyykkisten ja kognitiivisten tekijöiden keskinäisiä yhteyksiä tarkastelevat osuudet. Tutkimustulokset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan fyysistä toimintakykyä monipuolisesti kehittävä kestävyys- ja voimaharjoittelu parantavat muun muassa sotilaan kykyä suorittaa väsymättä yhtäjaksoista tehtävää sekä nostaa, kantaa, raahata tai muuten käsitellä raskaita lisäkuormia ja liikkua nopeasti taistelukentällä. Hyvä fyysinen kunto on lisäksi tuki- ja liikuntaelinvammoilta suojaava tekijä fyysisesti kuormittavassa koulutuksessa, kuten varusmiespalveluksessa ja sotaharjoituksissa. Hyvä fyysinen kunto suojaa myös eräiltä ympäristön kuormitustekijöiltä, kuten esimerkiksi edistämällä lämpösopeutumista kuumissa olosuhteissa. Näistä näkökulmista tarkastellen lasten ja nuorten sekä varusmiesten fyysisen kunnon laskeva ja ylipainon nouseva trendi saattavat vaikuttaa tulevaisuudessa sotilaskoulutuksen toimeenpanoon, joten ilmiö tulisi ottaa huomioon koulutusohjelmien kehittämisessä. Kirjan sisältö on tarkoitettu erityisesti sotilaan kuormittumisesta, toimintakyvystä ja sen kehittämisestä kiinnostuneille opiskelijoille, tutkijoille ja asiantuntijoille. Julkaisun lopussa esitetään artikkeleista koottuja toimenpidesuosituksia, joilla pyritään kehittämään toimintakyvyn, erityisesti fyysisen toimintakyvyn koulutusta ja tutkimusta Puolustusvoimissa.
Show more

Organizations and authors

University of Jyväskylä

Kyröläinen Heikki Orcid -palvelun logo

Publication type

Publication format

Editorial work

Parent publication type

Compilation

Audience

Professional

MINEDU's publication type classification code

D6 Edited professional book

Publication channel information

Journal/Series

Julkaisusarja 3 : Työpapereita / Maanpuolustuskorkeakoulu, Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos

Publisher

Maanpuolustuskorkeakoulu

Open access

Open access in the publisher’s service

Yes

Open access of publication channel

Fully open publication channel

Self-archived

Yes

Other information

Fields of science

Sport and fitness sciences

Keywords

[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]

Publication country

Finland

Internationality of the publisher

Domestic

Language

Finnish

International co-publication

No

Co-publication with a company

No

The publication is included in the Ministry of Education and Culture’s Publication data collection

Yes