undefined

Gerontologia

Year of publication

2022

Authors

Rantanen, Taina; Kokko, Katja; Sipilä, Sarianna; Viljanen, Anne

Abstract

Vanhenemista on kaikilla yhteiskunnan aloilla syytä tarkastella tiedon, ei luulon varassa. Väestön iän karttumista on ennakoitu jo pitkään. Sitä vastoin vanhuuden elämänvaiheen muutokset ovat olleet niin nopeita, että yleinen käsitys vanhuudesta on jäänyt osittain vanhanaikaiseksi. Uusimpaan tietoon pohjautuvan monialaisen vanhenemista ja vanhuutta kuvaavan teoksen tarve on ilmeinen. Täysin uudistettu Gerontologia sisältää ajanmukaista tietoa vanhenemisen tutkimisesta ja siitä, miten sosiaaliset tekijät, kulttuuri ja aika muuttavat vanhenemista. Väestön rakennetta, määrää ja terveyttä kuvataan uusimman tiedon pohjalta. Kirja sisältää perustiedot ihmisen fyysisestä, psykologisesta sekä aistien vanhenemisesta. Lisäksi kirjassa kuvataan, miten ihminen voi itse valmistautua vanhenemiseen ja edistää omaa hyvinvointiaan. Lopuksi esitellään terveydenhuollon palvelujärjestelmässä tarvittavaa gerontologista asiantuntijuutta. Gerontologia sopii erityisesti sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille ammattikorkeakouluissa sekä yliopistoissa ja avoimessa yliopistossa. Se on oiva oppikirja myös liikunnan, lääketieteen ja psykologian aloille. Lisäksi se soveltuu vanhenevan väestön terveyden, toimintakyvyn, liikunnan, kuntoutuksen, mielenterveyden ja hyvinvoinnin parissa työskenteleville.
Show more

Organizations and authors

University of Jyväskylä

Viljanen Anne Orcid -palvelun logo

Kokko Katja Orcid -palvelun logo

Sipilä Sarianna Orcid -palvelun logo

Rantanen Taina Orcid -palvelun logo

Publication type

Publication format

Editorial work

Parent publication type

Compilation

Audience

Professional

MINEDU's publication type classification code

D6 Edited professional book

Publication channel information

Publisher

Kustannus Oy Duodecim

Open access

Open access in the publisher’s service

No

Self-archived

No

Other information

Fields of science

Health care science; Public health care science, environmental and occupational health

Keywords

[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]

Publication country

Finland

Internationality of the publisher

Domestic

Language

Finnish

International co-publication

No

Co-publication with a company

No

The publication is included in the Ministry of Education and Culture’s Publication data collection

Yes