undefined

Marinin hallituksen ministereihin Twitterissä suunnattu vihapuhe

Year of publication

2022

Authors

Meriläinen, Jari-Mikko

Abstract

Twitter on myös vihapuheenvälittäjä. Tämä tutkimus käyttää laajaa, käsin luokiteltua twiittiaineistoa Marinin hallituksen ministereihin kohdistuvan vihamielisen puheen tutkimisessa. Tutkimuksen tavoite oli selvittää, kuinka yleistä ministereihin kohdistuva vihapuhe on, ja miten vihapuhe jakautuu sukupuolen, iän ja puoluekannan mukaan. Tutkin myös vihapuheen lähettäjien seurattavia ja tykkäyksiä. Tulosten perusteella valtioneuvostoon kohdistuva vihapuhe on yleistä, koska keskimäärin noin joka 20. ministerille lähetetty viesti on vihamielinen. Salkkujakauma vaikuttaa oletettavasti vihapuheen jakaumaan eikä tuloksista sen vuoksi voida yleistää, onko vihapuhe suunnattu erityisesti naisiin tai miehiin. Marinin hallitukseen kohdistuva vihapuhe on enimmäkseen lähtöisin perussuomalaisten seuraajilta. Noin 90 prosenttia aineiston käyttäjätileistä ei ole lähettänyt yhtään vihamielistä twiittiä, mutta muuten vihapuhe ei ole erityisen keskittynyttä. Vihapuheen esiintyvyys kasvaa viikonloppuisin.
Show more

Organizations and authors

University of Jyväskylä

Meriläinen Jari-Mikko Orcid -palvelun logo

Publication type

Publication format

Article

Parent publication type

Journal

Article type

Original article

Audience

Scientific

Peer-reviewed

Peer-Reviewed

MINEDU's publication type classification code

A1 Journal article (refereed), original research

Publication channel information

Publisher

Prologos ry

Volume

18

Issue

1

Pages

28-48

​Publication forum

65600

​Publication forum level

1

Open access

Open access in the publisher’s service

Yes

Open access of publication channel

Fully open publication channel

Self-archived

Yes

Other information

Fields of science

Media and communications

Keywords

[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object],[object Object]

Publication country

Finland

Internationality of the publisher

Domestic

Language

Finnish

International co-publication

No

Co-publication with a company

No

DOI

10.33352/prlg.122025

The publication is included in the Ministry of Education and Culture’s Publication data collection

Yes